Tarkkuussuunnistus

Jukka Liikarin muistokisa 3.5.2014

 

Suunnistusliiton pitkäaikaisen karttasihteerin ja kansainvälisen suunnistusliiton karttakomission jäsenen Jukka Liikarin menehdyttyä viime syksynä pitkäaikaisen sairauden murtamana heräsi Jukan ystävissä ajatus muistokisan järjestämisestä. Ajankohdaksi ajateltiin päivää, jolloin Jukka olisi täyttänyt 50-vuotta. Koska kyseinen päivä oli kuitenkin varattu alueen erään seuran 10-vuotisjuhlakisoille, niin ajankohtaa siirrettiin päivää aiemmaksi eli lauantaiksi 3.5.2014. Muistokisojen lajiksi valikoitui tarkkuussuunnistus, joka oli Jukalle tärkein suunnistuslaji hänen viimeisinä vuosinaan.

 

Kilpailumaaston on valinnut muistettava itse. Hänen seuraavana projektina olisi ollut tarkkuussuunnistuskartan valmistaminen ja kilpailujen pitäminen hänen lapsuutensa kotimaisemissa Nousiaisten Valpperin pururadalla. Jukan suunnistusuran ensiaskeleet otettiin Valpperin maastoissa ja sinne ympyrä myös eräällä tavalla sulkeutui siunaustilaisuuden jälkeiseen muistotilaisuuteen urheilutalolla. Palaamme nyt vielä kerran näiden kilpailujen merkeissä Jukalle rakkaaseen paikkaan.

 

Valpperin urheilutalon maastosta on aiempia suunnistuskarttoja, jotka on tehnyt Turun Suunnistajat. Kiitämme Turun Suunnistajia urheilutalon lähimaaston lainaamisesta sekä erityisesti Nousiaisten Alkua urheilutalon alueen antamisesta tarkkuussuunnistuskäyttöön. Olemme tehneet Petteri Suomisen toimesta alueesta täysin uuden kartan, jonka laatimisessa on käytetty pohja-aineistona sekä laserkeilausaineistoa että testimielessä osalle pistemäisiä kohteita senttitarkkaa GPS-mittausta lainaksi saadulla Trimble R10 GNSS -laitteella. Toivomme, että olemme pystyneet laatimaan kartan, jonka laatu olisi tyydyttänyt muistettavaa.

 

Maasto sinänsä on tyypillistä varsinais-suomalaista avokalliomaastoa, jossa risteilee monimuotoinen pururata. Korkeuserot ovat liikuntarajoitteisille vaativat, mutta avustajia on etukäteen varattavissa. Kilpailussa on kuntosarja. Ensi kertaa tarkkuussuunnistusta kokeileville järjestetään opastusta. Tapahtumassa on tarjolla E-tasoinen kilpasarja sekä A-kuntosarja. Osoitteesta ww.trailo.fi//lajiesittely/sarjat-ja-taitotasot/ löytyvät sarjojen taitotasokuvaukset ja muutakin tietoa lajista. Lajin kokeilemisesta kiinnostuneen kannattaa varata suunnilleen kolme tuntia aikaa noin 20 rastia ja 2-3 aikarastia sisältävän radan suorittamiseen.

 

Jukan viimeisiä suurponnistuksia oli viime keväisen kansainvälisen FinTrailO-kilpailujen järjestäminen Nousiaisten keskustassa. Kilpailussa käytetään toimitsijoina samoja jo viime vuonna mukana olleita pääosin Nousiaisten Alun ja Mynämäen Suunnistajien jäseniä. Jukkaa emme pysty korvaamaan kilpailunjohtajana tai ratamestarina, joten pyydämme osanottajilta ymmärtämystä tämän suhteen. Yritämme kuitenkin parhaamme.

 

Osanottomaksuun sisältyy vapaaehtoinen osuus, jolla tuetaan Jukan lasten opiskelua. Kilpailukutsun löydät IRMAsta. Tervetuloa tarkkuussuunnistamaan Valpperiin!

 

Petri Koskinen