Kuhankuonon laturetki

Tämä maisema on lähellä Kuhankuonoa.
Seitsemän kunnan yhteinen rajapiste, Kuhankuono.
Taukopaikka Rantapihalla Savojärven rannassa.
Avosuolla aurinko paistaa.

Alku järjestää joka talvi Kuhankuonon laturetken. Ensimmäisen kerran laturetki hiihdettiin 1972. Nykyisin on tarjolla 40 kilometrin ja 25 kilometrin reitit. Näistä vain pitempi käy Kuhankuonon rajakivellä, joka on nykyisin seitsemän kunnan yhteinen rajapiste.

Laturetken reitti

Laturetken reitillä on paljon nähtävää. Erilaisista talvista johtuen reitti vaihtelee. Hyvinä lumitalvina latu pystytään avaamaan alkuperäisenä niin, että lähtö ja maali ovat Urheilutalolla. Noin kuuden kilometrin hiihdon jälkeen latu saavuttaa Laaskallion, jolla on suuri kivi, jonka päältä paimenet ja huovit ovat aikoinaan tähystäneet. Laaskalliolla on myös Maskun ja Ruskon kuntien rajalla suuri rajamerkki.

Laaskalliolta lasketaan Vajosuolle, joka on reitin ensimmäinen Kurjenrahkan kansallispuistoon kuuluva osa. Vajosuota hiihdetään parisen kilometriä. Metsäosuuden jälkeen alkaa Kurjenrahkan suoalue, joka on kansallispuiston toinen osa-alue. Kurjenrahkalla hiihdetään yli kolme kilometriä ja tullaan Kuhankuonolle. Sieltä reitti jatkuu edelleen suolla Savojärven etelärantaa myötäillen Rantapihalle, joka toimii Kuhankuonon retkeilyreitistön opastuskeskuksena. Seuraavaksi saavutaan Pukkipalon aarnimetsäalueelle, joka on kansallispuiston kolmas osa-alue. Aarnimetsä on näkemisen arvoinen kaikkina vuodenaikoina.

Latu kiertää Takaniitunvuoren läheltä metsäautotielle ja edelleen avokallioalueelle. Sieltä pudotellaan Laidassuolle, jolloin tulee nähtyä neljäskin kansallispuiston osa. Loppuosuus hiihdetään vaihtelevassa maastossa Takkulantien ja Saksalantien välisellä metsäalueella. Pitkin korpia kulkenut reitti tulee "ihmisten ilmoille" Lehtisen sahalle (nykyinen Puutyöliike Heikkilä), josta Alun hiihtohistoria aikoinaan alkoi. Lopussa hiihdetään Valpperin viestin latua ja erittäin muistorikasta Valpperin kilpaladun loppusuoraa Urheilutalolle.

Kunniakirjan noutamisen ja mahdollisen mitalin lunastamisen jälkeen on tarjolla hyvät saunat. Saunomisen jälkeen hiihtäjän kuuluu nauttia talon salissa kuuluisaa hernekeittoa ja muita ravintolan antimia. Samalla voi kerrata hiihdon vaiheita muiden punaposkisten ja tyytyväisten hiihtäjien kanssa.

Kuhankuonon historiaa

Kuhankuonoon rajoittuvien kuntien määrä on vuosisatojen aikana vaihdellut. Historiantutkija Aulis Ojan mukaan Kuhankuonon historia ulottuu aina 1310-luvulle asti. Kuhankuonon ympäryspitäjien maanomistusoloissa oli se erikoisuus, että asukkailla oli käytössään yhteismaita, ns. pitäjänmetsiä. Kruunu oli 1300-luvun alussa selittänyt kaikkien Länsi-Suomen erämaiden kuuluvan itselleen. Pitäjät ilmeisesti pystyivät säilyttämään metsät omistuksessaan sopimalla kruunun kanssa lisäverosta. On mahdollista, että Suomen käskynhaltijana 1315-1322 toiminut Lyder de Kyren olisi jakanut laajan korpialueen Maarian eli Räntämäen, Ruskon, Maskun, Nousiaisten, Mynämäen ja Liedon maanomistajille.

Varhaisin kiistaton tieto Kuhancuonosta (huom. hieno kirjoitusmuoto) rajapaikkana on vuodelta 1381. Tuolloin Maskun ja Nousiaisten pitäjien rajapaikkojen luettelo päättyy Kuhankuonoon. Mynämäen pitäjän tiedetään ulottuneen Kuhankuonoon varmuudella jo joskus vuosien 1407-1434 välisenä aikana. Maarian ja Liedon välinen raja päättyi Kuhankuonoon 1410. Yläne, Pöytyä, Rusko, Vahto ja ehkä jopa Eura rajoittuivat varsin monivaiheisen historian aikana Kuhankuonoon.

Kuhankuono ei ole ollut kauppapaikka eikä sen ympäristö tarjonnut mitään erityisiä hyödykkeitä. Tutkija Matti Vakkilaisen ajatus on johdonmukainen: jokilaaksojen suunta ratkaisi, miten pitäjien alueet muodostuivat. Jokilatvoilla pitäjien rajat tuotiin yhteen. Savojärvi oli jokien muodostaman viuhkan kärjessä ja laajalla korpimetsäalueella jako pitäjien kesken tehtiin säteettäin omistuksen jakamiseksi ja verotussyistä.

Kuhankuonon paikasta riideltiin useaan otteeseen 1500-1600-luvuilla: Rajalinjaa oli väärennetty, rajamerkki hävitetty ja toisen kerran tärvelty polttamalla ja hakkaamalla. Ratkaisua erimielisyyksiin haettiin mm. laamanninkatselmuksissa, kesäkäräjillä ja välikäräjillä. Niissä rajamerkin väitettiin olevan mm. Yläneen tien varressa, Savojärven pohjassa tai länsirannalla ja välillä suosaarekkeessa Savojärven itäpuolella. Maanmittari Magnus Bergman laati ensimmäisen mittatarkan kartan Savojärven alueesta 1695. Vielä 1773 pitäjänrajojen katselmuksessa mynämäkeläiset yrittivät kiistää Kuhankuonon sijainnin. Vuodesta 1775 lähtien rajamerkkinä oli pitkänomainen 8 kyynärää x 5 korttelia x 5 korttelia (4,8 x 0,7 x 0,7 m) kallionkieleke.

Lieto jäi erilleen Kuhankuonosta, kun Aura muodostettiin itsenäiseksi kunnaksi. Maariasta erotettiin Paattisten kunta, jonka kärki rajoittui Kuhankuonoon.

Rajamerkin keskuskivi sai ympärilleen jalustan 1960-luvulla. Sen toteutti Mynämäen ja Nousiaisten Rotary-klubilaiset, joiden työtä johti Konrad Lehtinen.

Ensimmäinen Kuhankuonon laturetki hiihdettiin 1972. Seuraavana vuonna Paattinen liitettiin Turkuun. Tämän jälkeen Kuhankuonoon rajoittuivat Nousiainen ja siitä myötäpäivään lueteltuna Mynämäki, Yläne, Pöytyä, Aura, Turku, Vahto ja Masku, jolla on Kuhankuonoon päättyvä, kanta-Maskusta irrallinen enklaavi. Tuota pientä Maskun kiilaa ei pienimittakaavaisilla kartoilla yleensä kuvata, jolloin Kuhankuonon kuntien määrä näyttää pienemmältä.

Kurjenrahkan kansallispuisto perustettiin lailla, joka tuli voimaan vuoden 1998 alussa. Kuhankuono ympäristöineen on kansallispuiston aluetta, jolle Alku saa laturetkeä varten tehdä ladun sopimuksen mukaisesti.

Muutokset Kuhankuonon kunnissa ovat jatkuneet 2000-luvulla. Vuoden 2009 alussa Vahto liittyi Ruskoon, joten nyt Rusko ulottuu Kuhankuonolle. Samanaikaisesti kuntien määrä putosi yhdellä, kun Yläne liittyi Pöytyään.